OPERAATIO GRAN CANARIA

torstai 8. kesäkuuta 2017












Näin harmaana kesäiltana, kun vesipisarat rummuttelee ikkunalautaan, on hyvä fiilistellä hetki eilisen energistä valoa ja aurinkoisia räpsyjä.
Värikkäitä kuvia pällistellessä saattaisi jopa hetken luulla, että palmut heijaa reggaen tahtiin ja lämmin tuuli heiluttelee säärikarvoja, mutta ei tällä kertaa päästy vielä Ullanlinnaa pidemmälle.

Kuvien mekosta on tullut tämän kesän lempparivaatteeni. Minähän olen tunnetusti all black everything-tyyppiä, kun puhutaan rytkyistä, mutta tämä on kai se "värikäs" poikkeus, joka vahvistaa säännön. Varmaan ensimmäinen tummansininen vaatekappaleeni ikinä?
Etsin viime kesänä sopivaa punaista nahkarotsia kissojen ja koirien kanssa, kun tuon nähdessäni muistan vain miettineeni, kuinka hyvin se sopisi sen tulevan unelmatakkini kaveriksi.  Jota en muuten ole tähänkään päivään mennessä vielä löytänyt, mutta pitäähän sitä olla tavoitteita.

Facebookin eräässä ryhmässä tuli pari päivää taaksepäin keskustelu vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Lurittelin sinne pitkät litaniat omista ajatuksistani ja sainkin pian viestiä eräältä blogimaailman tutulta, jonka kanssa juorutessa onkin hurahtanut yömyöhään viimeiset pari iltaa - eikä tämäkään näemmä poikkeus, kun kello huutelee taas yli kahtatoista. :D
Aina yhtä ihana huomata, miten joidenkin kanssa vain juttua riittää ja kuinka yllättävän helppoa on jakaa kokemuksiaan, sekä purkaa mieltään "tuntemattomalle".. 
Yhtenä hetkenä saattaa keskustelun aiheena olla jotain kuolemanvakavaa ja seuraavassa hetkessä jo jotain niin hauskaa, että housuun meinaa lirahtaa lusikallinen.

GRILLIBILEET

maanantai 29. toukokuuta 2017













Koskaan ei ole niin hyvä päivä, etteikö sitä voisi grillipirskeillä parantaa!

Perjantaina pistettiin kesän ensimmäiset grillit tulille - ainakin meikäläisen osalta. Käytiin tyttöjen kanssa hakemassa muutama pullo viiniä, vähän salaattivermeitä, mansikoita, kanaa, patonkia ja sitä tärkeintä unohtamatta, eli monta pakettia juustoa. 
Kerrostaloimmeisenä sitä osaa arvostaa niitä harvoja hetkiä, kun pääsee nauttimaan oman pihan iloista - niin kauan kun ei tarvitse nurtsia ajaa.

Mila, tuo syötävän suloinen karvalapsi piti huolen, että ruokahävikki pysyi nollissa, samalla, kun naiset hoitivat nestepuolen tyhjennyksen..

JUMPSUIT

sunnuntai 28. toukokuuta 2017











Hellurei, kiva, että löysit perille!

Olin pitkään kaivannut leveämpää palstatilaa, isompia kuvia, sekä simppeliä ulkoasua, jotta kuvista ja kokonaisuudesta saisi enemmän irti.
Vanha blogi, vuosien takaisine kuvineen ei muutenkaan enää tuntunut omalta, ei siltä mitä olen nykyään. Joten tässä sitä ollaan!
Tuunasin pohjasta mieluisamman oloisen, mitä nyt taidot antoi myöden. Vielä on hiukan keskeneräistä, mutta eiköhän tällä eteenpäin päästä. :)

Kuvat on eiliseltä illalta, tutun vauhdikkailta nelikymppisiltä. Päällä oli Pura Lopezin näyttävät sandaalit ja &Other storiesin klassinen Jumpsuit. Jälkimmäinen on itse perkele ja siihen on voimakkaanpuoleinen viha-rakkaussuhde. Vaikka materiaali on ihanan laskeutuvaa, on se niin herkkä rypistymään, ettei tarvitse kuin pierasta ja se on rutussa.  En edes omista mitään silitysvekotinta ja hankin sellaisen korkeintaan siinä vaiheessa, kun löydän silmää miellyttävän, jolla on kolme pitkää jalkaa ja se osaa myös kokata.

Lähdin juhlista yhden paikkeilla, kun suurin osa porukasta alkoi olla jo kantokunnossa.
Vaihdoin päälle rennompaa vaatetta, jalkaan tennarit, sujautin kuulokkeet korville ja käppäilin pitkin keskustan rauhallisia katuja, ihastellen niiden kauneutta ja nuuhkien kesäyön kosteaa tuoksua. Muistin taas, miksi rakastin asua keskustan tuntumassa. Mikään ei tuo sitä samaa rentouttavaa fiilistä, kuin kotiin käveleminen kesäyön hämärässä. Ei mikään.